Tran Hieu sensei Kangasalla 5-7.2.2016, harjoittelijan kokemuksia

Sensei Minh Tran HieuSensei Minh Tran Hieu 7.dan Renshi vieraili nyt kolmatta kertaa Suomessa. Tiesimme edellisten leirien perusteella, että Tran Sensei on erittäin korkeatasoinen ja tarkka opettaja. Espoolaisesta näkökulmasta oli lisäksi erittäin mukavaa, että leiri oli Kangasalalla; matka leiripaikalle sujuu nopeasti ja harjoitussali on tuttu ja toimiva. Leirille osallistui perinteiseen tapaan harjoittelijoita ympäri Suomen. Oli myös mukava havaita, että leirille osallistui nuoria harjoittelijoita. Espoosta oli lauantaina paikalla lähes ennätysmäärä harjoittelijoita Ryubukanista – yritetään jatkaa tätä osallistumisaktiivisuutta leireille jatkossakin.

Kolmipäiväinen leiri alkoi perjantai-illan kahden tunnin harjoituksilla. Monipuolisten alkulämmittelyn jälkeen varsinaisissa harjoituksissa käsiteltiin erityisesti vartalon hallintaa ja käyttöä esimerkiksi torjunnoissa ja lyönneissä. Harjoittelijan näkökulmasta katsottuna harjoitukset olivat hyvin opettavaisia ja palauttivat mieleen asioita, jotka helposti saattavat jäädä taustalle normaalissa harjoittelussa. Lauantaina harjoitukset jatkuivat samojen periaatteiden ympärillä, nyt harjoituksina olivat kihon kumite –paritekniikat. Sunnuntaina leirin viimeisissä harjoituksissa käsiteltiin mm. idori –paritekniikoita, joihin kuuluu erilaisia vastustaja tasapainon horjutuksia, heittoja, lukkoja sekä vastustajan otteesta irrottautumista.

Leiriltä saatiin taas paljon erilaista uutta pohdittavaa ja harjoittelussa hyödynnettävää. Lisäksi vielä kiitos osallistujille ja leirin järjestäjille antoisasta leirikokemuksesta.

Tom Ollikainen


Posted

in

by

Tags: