Perinteinen Kuhmon kesäleiri järjestettiinkin tänä vuonna Lieksassa Ahmovaaran uudessa monikäyttötalossa. Oli vaihteeksi helppoa tulla Espoosta 572 kilometrin matka Kuhmon 607 km asemesta.
Leirin opettajana oli sensei Markus Salomaa, 6.dan. Hän toi esille harjoituksessa erityisesti Ken-jutsun ja Wado-Ryun keskinäistä yhteyttä, jota hän ilmensi miekan käytöllä. Tämä toi mielestäni uusia näkökulmia etenkin gumiteihin, joissa oikean etäisyyden ja väistön ajoitus korostuivat. Väistön oikea-aikaisuuta saimme harjoitella shinai-harjoitusmiekoilla, ja sattuipa shinai hauskasti rapsahtamaan kerran muuan harjoittelijan päähän – joskin turvallisesti. Edelleen leiriohjelmassa oli muun muassa idoria ja kataa.
Majoitustiloja muutaman reilun peninkulman päässä luonnehtisin melko vaatimattomiksi, suihku- ja wc-tilat olivat sanalla sanoen varsin niukat, mutta kuitenkin lauantai-iltana lämmitimme saunan ja sen vieritse virtasi raikas ja kirkas puro, jossa saatoimme vilvoitella.
Leiri oli kaiken kaikkiaan hieno ja maksoi vaivan saapua saamaan korkeatasoista opetusta ja saada tuntea leirin sangen mainio yhteishenki! Älköön myöskään unohdettako vaikuttavaa näköalaa Kolin huipulta, jonne vielä hienosti jaksoimme lauantai-iltana autoillamme kivuta.
Tuomas Hautamäki



August 12th, 2019
Sensei Minh Tran Hieu 7.dan Renshi, Ranskasta vierailee taas Suomessa 8 – 9.4.2017. Viikonlopun mittainen leiri pidetään Pikkolan urheiluhallissa, Finnentie 40, Kangasala (kartta).
Continue Reading February 5th, 2017
Sensei Minh Tran Hieu 7.dan Renshi, Ranskasta vierailee taas Suomessa 5 – 6.11.2016. Viikonlopun mittainen leiri pidetään Kasarmin liikuntasalissa, Upseerinkatu 4, Oulu (kartta). Tran sensei on erinomainen opettaja, kannattaa osallistua.
Continue Reading October 10th, 2016
Yksi Sensei Masafumi Shiomitsu 9. Dan Hanshi Shihan vanhimpiin oppilaisiin lukeutuva Sensei Minh Tran Hieu 7.dan Renshi, Ranskasta vierailee taas Suomessa 23 – 25.9.2016. Viikonlopun mittainen leiri pidetään Pikkolan urheiluhallissa, Finnentie 40, Kangasala (kartta). Tran sensei on erinomainen opettaja, kannattaa osallistua.
Continue Reading August 9th, 2016
Sensei Minh Tran Hieu 7.dan Renshi vieraili nyt kolmatta kertaa Suomessa. Tiesimme edellisten leirien perusteella, että Tran Sensei on erittäin korkeatasoinen ja tarkka opettaja.
Continue Reading February 9th, 2016
Tran sensei vierailee taas Suomessa 5-7.2.2016. Viikonlopun mittainen leiri pidetään Pikkola liikuntasalissa, Finnentie 40, Kangasala.
Continue Reading December 27th, 2015
Sensei Minh Tran Hieu 7.dan Renshi, Ranskasta vierailee taas Suomessa. Leiri pidetään Kasarmin liikuntasalissa perjantaista 6.11 – sunnuntaihin 8.11.2015. Kannattaa osallistua.
Continue Reading October 13th, 2015
Sensei Kazutaka Otsuka vierailee jälleen Suomessa, Kangasalla 8-9.8.2015.
Continue Reading June 22nd, 2015
Sensei Minh Tran Hieu 7.dan Renshi, Ranskasta vieraili ensikertaa Suomessa opettamassa. Tiesimme entuudestaan että Tran sensei on Shiomitsu sensein yksi vanhimmista oppilaista. Tran sensei aloitti Wadõ-Ryũn opiskelun jo vuonna 1971, Shiomitsu sensein opettaessa Madagasgarilla(*. Lisäksi olimme nähneet Tran sensein useita kertoja harjoituksissa Englannissa Winter Coursella mutta siinä kaikki. Emme siis tienneet lainkaan minkälaisesta opettajasta olisi kyse mutta olimme kyllä erittäin uteliaita tapaamaan hänet.
Continue Reading February 23rd, 2015
Yksi Shiomitsu sensein vanhimpiin oppilaisiin lukeutuva Sensei Minh Tran Hieu 7.dan Renshi, Ranskasta vierailee ensikertaa Suomessa.
Continue Reading December 27th, 2014
SWKL:n virallinen pikkujoululeiri järjestetään viime vuotiseen tapaan Oulussa. Opettajina Senseit Marcus Salomaa 6.dan, Petteri Larjos 4.dan ja Samuli Larjos 4.dan.
Continue Reading October 2nd, 2014
Kazutaka sensei on erinomainen opettaja, kannattaa osallistua.
Continue Reading August 18th, 2014
Kuhmoon on verrattain pitkä matka, ainakin Espoosta, mutta mitäpä ei harjoitukseen nähden tekisi.
Continue Reading July 17th, 2014
Leirillä oli tänä vuonna ehkä jopa enemmän porukkaa kuin viime vuonna. Kiitettävän moni henkilö halusi osallistua ja tukea Wado Academya sekä senseitä. Leirin ilmapiiri, kuten aina, oli rento ja iloinen. Ehkäpä ensi vuonna kyseiseen tapahtumaan osallistuu Suomalaisiakin enemmän kuin vain tämän vuotiset kolme henkilöä.
Continue Reading March 25th, 2014
Sensei Kazutaka Otsuka vierailee jälleen Suomessa, Kangasalla 20-22.9.2013. Kazutaka sensei on erinomainen opettaja, kannattaa osallistua.
Ohjelma |
20.9 perjantai |
19:30-21:30 (Pikkolan ylä-aste) |
21.9 lauantai |
10:00-12:00 (Pikkolan ylä-aste) 14.00-16.00 |
22.9 sunnuntai |
9:30-11:30 (Pikkolan ylä-aste) |
Lisätietoja
August 5th, 2013
Herätyskello soi. Kello on neljä aamulla. Takana kolme tuntia huonosti nukuttua unta ja edessä lento Winter courselle Englantiin. Ulkona on kylmä ja pimeää kuin säkissä, niinkuin Helmikuussa tapana on. Lähteminen ei tunnu kovin houkuttavalta, niinhän se on aina, mutta tässä tilanteessa on oltu monta kertaa aiemminkin ja tieto siitä, että kyllä sitä takaisin tullessa taas on pojilla hymy herkässä rohkaisee. Siispä vaatteet päälle, kulaus vettä, reppu selkään ja pihalle jossa taksi odottaa.
Continue Reading April 14th, 2013
Perinteinen Wadō-Ryū Natureliiton kesäleiri Kangasalla 8-9.6.2013.
Ohjaajat: Markus Salomaa 5.dan, Mikko Miettinen 4.dan, Samuli Larjos 4.dan sekä Petteri Larjos 4.dan
Continue Reading April 12th, 2013
Shiomitsu-Sensein leiri oli liioittelematta mieleenpainuva. Tässä muutamia havaintoja. Sensei ei esittänyt mitään monimutkaisia tekniikoita – päinvastoin yksinkertaista ja luonnollista liikkumista. On helppo kirjoittaa “yksinkertaista” tai “luonnollista”, mutta on sangen vaikeata, ainakin minulle.
Continue Reading September 26th, 2012
I didn’t know what to expect when I set out for this course, as I had never been before, but I was lucky to travel with two other members of Ryubukan – Mikko and Timo. Unfortunately it rained the whole journey, but good discussions about martial arts made the long drive fly by.
Continue Reading June 7th, 2012
En tiennyt mitä odottaa kun lähdin leirille. En ollut koskaan ennen käynyt siellä, mutta olin onnekas kun sain matkustaa kahden muun Ryubukanilaisen kanssa; Mikko and Timo. Valitettavasti vettä satoi koko matkan ajan, mutta hyvät keskustelut kamppailulajeista teki pitkän matkan lyhyeksi.
Continue Reading June 7th, 2012
Joka vuosi helmikuun loppupuolella Wado Academy järjestää perinteisen viisi päiväisen Winter Coursen Guildfordissa, Englannissa. Parillisina vuosina on ollut tapana että myös sensei Hironori Ohtsuka II 10. dan Saiko Shihan saapuu Japanista leirille opettamaan. Leiri oli mahtava elämys.
Continue Reading March 13th, 2012
Wado-ryu Norge (WRN) järjesti taas perinteisen kesäleirin 6-9.7.2011 Fredrikstadissa, Norjassa. Opettajina leirillä olivat suomalaisillekin hyvin tutuksi tulleet sensei Masafumi Shiomitsu 9.dan Hanshi Shihan sekä sensei Kazutaka Otsuka.
Continue Reading July 15th, 2011
Shiomitsu sensein ja Kazutaka sensein vierailu Kangasalla 17-19.9.2010
Continue Reading August 1st, 2010
WRN järjesti taas joka vuotisen kesäleirin jossa opettajina Shiomitsu sensei ja Kazutaka sensei. Mahtava reissu!
Continue Reading July 23rd, 2010
Sensei Shiomitsun vierailu Kokkolassa 23-25.4.2010 on peruutettu. Syynä on Islannin tulivuoren purkauksesta johtuva tuhkapilvi.
Continue Reading April 21st, 2010
Wado ryu Norge kutsui Ohtsuka sensein ja Shiomitsu sensein Norjaan Goln kaupunkiin opettamaan viikonlopuksi 19-21.3.2010. Sinne lähdimme mekin…
Continue Reading March 26th, 2010
Sensei Masafumi Shiomitsu 9.dan Hanshi Shihan vierailee taas Suomessa 23-25.4.2010.
Continue Reading March 11th, 2010
Sensei Masafumi Shiomitsu 9.dan Hanshi Shihan sekä sensei Kazutaka Ohtsuka vierailevat Suomessa 24-27.9.2009.
Continue Reading August 9th, 2009
Sensei Masafumi Shiomitsu 9.dan Hanshi Shihan vierailee taas Suomessa 24-26.4.2009.
Continue Reading April 1st, 2009